“On ilo kohdata sinut” -valokuvanäyttely Helsingin rautatieasemalla

ALUMNI – Medianomiksi valmistuneen Kaisa Löyskän “On ilo kohdata sinut” -valokuvanäyttely avautui Helsingin rautatieasemalla 27.1.2023 kansallisena lähihoitajapäivänä. Näyttelyssä Kaisan ikuistamat 18 Esperin hoitajaa antavat hoivatyölle kasvonsa.

Kaisa opiskeli Arabian kampuksella vuosina 2018-2022 ja on valmistunut Digitaalisen muotoilun linjalta (ent. Digitaalinen viestintä). Osana opintojaan Kaisa suoritti työharjoittelun Esperillä. Kaisa valittiin 66 hakijan joukosta työharjoitteluun Esperin viestintäosastolle viime keväänä.

Kaisa kertoo, että kiinnostus valokuvaukseen heräsi jo yläasteella, kun hän sai isovanhemmiltaan digikameran. Hän on myös kirjoittanut blogia joitakin vuosia sekä viime vuosina hän on kuvannut omaksi ilokseen ja tehnyt satunnaisesti potretti-, yritys- ja hääkuvauksia. Opintojen aikana hän ymmärsi, että hänellä olisi ehkä mahdollisuus tehdä rakkaasta harrastuksesta osa työtänsä.

Työharjoittelussaan hän alkoi valokuvata hoitajia projektiin, jonka tavoitteena oli tuoda esille hoitotyön arkea iloineen, suruineen ja koskettavine tarinoineen. “Se kuulosti heti unelmaprojektilta. En kuitenkaan osannut alussa ennustaa, että valokuvani päätyisivät myöhemmin Helsingin rautatieasemalle kaikkien nähtäville. Nyt vähän jännittää”, Kaisa kertoo Esperin artikkelissa.

Lue koko alkuperäinen juttu Esperin sivuilta.

Kuvat: Kaisa Löyskä – Esperi


Näyttelystä muualla:

Instagram: @espericare

 

 

Kerro kaverille