LUX 2024 – Näyttely
LUX 2024 – Näyttely
Projekti 3 Tilasuunnittelu -Näyttely- ja tapahtumatilat, 10 op
Sisustusarkkitehtuuri , 4. vuosikurssi
Ohjaaja Pasi Pänkäläinen
Taustaa
Lux Helsinki on Helsingissä vuosittain tammikuun alussa järjestettävä valotaidetapahtuma. Se on järjestetty vuodesta 2009 lähtien. Tapahtuman perustivat Helsingin kaupunki ja Helsingin Energia.
Lux Helsingin valotaideteokset ovat muodoltaan ja esitystavaltaan moninaisia. Teoksissa voi olla esimerkiksi rakennusten valaisua muuttuvin värein, videoprojisointia ja musiikkia, kineettisiä valotaideteoksia ja installaatioita. Teoksia toteuttavat suomalaiset ja kansainväliset taiteilijat. Teosten tapahtumapaikat keskittyvät kaupungin keskustan alueelle, mutta teoksia on viimevuosina sijoitettu myös ei kaupunginosiin.
Tehtävänä oli suunnitella toteutus Lux Helsinki 2024 tapahtumaan teemalla VALO JA RAKENNE.
Toteutukseen kuuluu kaksi osaa; toinen sijoittuu Arabian kampuksen alueelle, toinen Helsingin keskustan läheisyyteen. Molemmat osat toimivat itsenäisinä teoksina, mutta muodostavat yhdessä kiinnostavan kaupunkitilallisen yhteyden. Kaupunkiin sijoittuva toteutus on esillä vain Luxin ajan, Arabian toteutus voi jäädä paikalleen koko talven ajaksi.
Aika
Näyttely on esillä Arabian kampuksen näyttelyaulassa ensimmäisessä kerroksessa kampuksen aukioloaikojen mukaisesti.
ma – pe 7:30 – 21:00
Paikka
Näyttelyaula, 1 krs.
Hämeentie 135D
Arabian kampus
00560 Helsinki
Hinta
Vapaa pääsy, Ilmainen
Miten saan oman näyttelyn esille kampukselle?
Mikäli haluaisit oman työsi esille kampukselle, ota yhteyttä kampuskoordinaatioon sähköpostilla arabiankampus@metropolia.fi. Näyttelytilat ovat ensisijaisesti Metropolian opetuksen käytössä.